Netflixin hittisarjan Black Mirrorin uusi jakso on kuin vaivaannuttavan pitkä valistusvideo – katsoimme uutuskauden, josta puuttuvat ideat

Netflixin hittisarjan uusi kausi on armoton pettymys, josta puuttuvat uudet ideat – näin kulttisuosikki Black

Odotuksemme on palkittu.

Scifiä, tulevaisuusdystopiaa ja draamaa yhdistelevä, englantilaisen käsikirjoittaja-tuottajan Charlie Brookerinhttps://www.hs.fi/haku/?query=charlie brookerin luoma Black Mirror on noussut muutamassa vuodessa yhdeksi puhutuimmista tv-sarjoista.

Sarjan ensimmäiset kaudet (vuosina 2011–2014) tehtiin brittiläiselle Channel 4 -kanavalle, jolloin se ei ollut vielä kansainvälinen jättimenestys vaan enemmänkin kulttisuosiota nauttiva sarja, jonka nerokkaita jaksoja kriitikot ylistivät.

Jättisuosio alkoi, kun Netflix osti sarjan oikeudet ja julkaisi kolmannen kauden syksyllä 2016.

Sen jälkeen ohjelma on kerännyt valtaisan fanijoukon ja oletettavasti myös hurjia katsojalukuja, vaikka Netflix ei tarkkoja lukuja paljastakaan.

Tämän vuoden alussa Black Mirror onnistui tekemään jälleen jotain uutta.Tekijöiltä odotettiin vuodenvaihteessa hittisarjan viidettä kautta, mutta sen sijaan Netflixissä julkaistiin Black Mirror: Bandersnatch -niminen teos.

Se on ikään kuin elokuvan ja videopelin yhdistelmä: tarina etenee sen mukaan, millaisia ratkaisuja katsoja itse panee elokuvan hahmot tekemäänhttps://www.hs.fi/nyt/art-2000005952711.html. Tarinalla on useita eri loppuja riippuen siitä, millaisia päätöksiä elokuvan aikana katsoja on tehnyt.

Black Mirror: Bandersnatch oli uudenlainen kokeilu viihdeteollisuudessa, ja vaikka itse tarinan yksioikoisuus keräsi jonkin verran arvostelua, kokonaisuuden toteutus ja villi idea saivat hyvin innostuneen vastaanoton.

Ei ole yllättävää, että

Bandersnatchin

kaltainen uusi teknologiakokeilu nähtiin nimenomaan

Black Mirrorin

tekijöiltä.

Koko Black Mirrorin idea pohjautuu nimenomaan teknologian uusiin muotoihin. Sarjan jaksot sijoittuvat lähitulevaisuuteen (tai jopa nykyhetkeen), jossa nähdään, mitä nykyteknologian pieni kehitys voi ihan pian mahdollistaa elämässämme. Useimmissa jaksoissa nämä ennustukset eivät ole myönteisiä vaan painajaismaisia kuvaelmia siitä, miten teknologia voi tuhota elämämme.

Juuri tässä on ollut Black Mirrorin vahvuus: sen jaksoissa on nähty suorastaan nerokkaita ja erittäin pelottavia visioita teknologian mahdollisuuksista.Tällaisia ovat olleet esimerkiksi ihmisen blokkaaminen näkymättömiin tosielämässä, ihmisen palauttaminen henkiin robotin muodossa, kuolemanjälkeinen elämä pilvipalvelussa, oman elämänhistorian läpiselaaminen videolla, pelimaailman ja todellisuuden yhdistäminen – ja lukuisat eri visiot siitä, miten pisteiden kerääminen sosiaalisessa mediassa voidaan tuoda hallitsemaan elämäämme myös sosiaalisen median ulkopuolella.

Suurin osa

Black Mirrorin

jaksoista on saanut haukkomaan henkeä kekseliäisyydellään. Tekijät ovat kerta toisensa jälkeen keksineet hämmentävän ahdistavia visioita siitä, mihin teknologia voi viedä elämämme ja yhteiskuntamme.

Sarjassa on myös pari jaksoa, joissa ei ole lainkaan kuviteltua teknologiaa. Sen sijaan jaksot näyttävät, mihin jo jatkuvassa käytössä olevat vempaimet saattavat pahimmillaan viedä meidät. Tällainen on esimerkiksi koko sarjan ensimmäinen jakso The National Anthem, jossa Britannian pääministeri kiristetään harrastamaan seksiä sian kanssa.

Black Mirror

poikkeaa suurimmasta osasta tv-sarjoista siten, että sillä ei ole jatkuvaa juonta eikä toistuvia hahmoja. Jokainen

Black Mirror

-jakso on oma teoksensa, jolla ei ole mitään suoraa yhtymäkohtaa muihin jaksoihin,

vaikka jaksoissa onkin toisiin jaksoihin useita piiloviittauksiahttps://www.vulture.com/article/black-mirror-season-5-easter-eggs.html

(niin sanottuja

easter eggejä

). Nämä viittaavat siihen, että kaikki

Black Mirror

-jaksot tapahtuvat samassa universumissa.

Tammikuussa Black Mirror ulotti teknologiakokeilunsa tarinan lisäksi siis myös tarinankerronnan muotoon.

Vaikka Black Mirror: Bandersnatch oli kiinnostava kokeilu, se jätti toivomaan uusia perinteisiä jaksoja, joissa nähdään uusia visioita tuhoisasta teknologiasta.

Nyt odotus on palkittu, kun kesäkuun ensimmäisellä viikolla Netflixissä julkaistiin Black Mirrorin viides kausi, joka on kolmen jakson mittainen. (Varoitus: Juttu sisältää tästä eteenpäin juonipaljastuksia kaikista julkaistuista Black Mirror -jaksoista).Ikävä kyllä tällä kertaa palkinto ei ole ollenkaan niin herkullinen kuin aiemmilla kerroilla.

Viides kausi on saanut kriitikoilta huomattavasti aiempaa jakautuneemman vastaanoton. Vaikka jo erityisesti neljäs kausi keräsi myös kovasanaista arvostelua, on viides kausi saanut osakseen paljon tylympiä kommentteja. Kautta on kuvailtu muun muassa tyhmäksihttps://www.vulture.com/2019/06/black-mirror-season-5-netflix-review.html, väsyneeksihttps://www.wired.co.uk/article/black-mirror-season-5-review ja itseään toistavaksihttps://www.indiewire.com/2019/06/black-mirror-season-5-review-new-episodes-spoilers-1202147241/. Toisaalta esimerkiksi brittilehti The Guardian ylistihttps://www.theguardian.com/tv-and-radio/2019/jun/05/black-mirror-season-five-review-charlie-brooker-miley-cyrus myös uusinta kautta ja kutsui sitä ”valtavan vaikuttavaksi”.

Olen itse suurimmaksi osaksi samaa mieltä kovasanaisten arvostelijoiden kanssa. Black Mirrorin viides kausi on ehdottomasti heikoin suoritus sarjan tekijöiltä. Kauden kolme jaksoa jäävät häntäpäähän, jos listataan paremmuusjärjestykseen kaikki tähän mennessä nähdyt Black Mirror -jaksot.

On kuitenkin sanottava, ettei uusin Black Mirror -kausi ole missään nimessä kammottavan huono. Tekijät ovat vain asettaneet vuosien aikana sarjalleen niin kovan tason, että heikommat suoritukset eivät tunnu paljon miltään. Silti Black Mirror on edelleen huonoimmillaankin paljon parempaa viihdettä kuin suurin osa tämänhetkisistä uusista tv-sarjoista.

Erityisesti Black Mirror onnistuu vakuuttamaan visuaalisuutensa ja näyttelijäsuoritustensa ansiosta.Uudet jaksot näyttävät jälleen upealta. Uudella kaudella nähdään erinomaisissa rooleissa Sherlock-sarjasta tuttu Andrew Scotthttps://www.hs.fi/haku/?query=andrew scott epätasapainoisena, tyttöystävänsä menettäneenä miehenä, muun muassa BlackKklansmanissa näytellyt Topher Gracehttps://www.hs.fi/haku/?query=topher grace sosiaalisen median jättiyrityksen jeesusmaisena johtajana ja vasta 17-vuotias Angourie Ricehttps://www.hs.fi/haku/?query=angourie rice pop-tähteen hurahtaneena teininä.

Ongelma ei ole siis siinä, miltä Black Mirror näyttää tai miten sen näyttelijät hoitavat roolinsa.

Tällä kertaa ongelma on siinä, mitä sarjassa yritetään sanoa. Viidettä kautta katsoessa tuntuu siltä, että tekijöiltä ovat loppuneet ideat.Se on asia, jota Black Mirroria katsoessa on pelännyt koko ajan.

Koska jaksot eivät ole tekemisissä toistensa kanssa, tarvitaan jokaiseen jaksoon uusi ja erilainen idea. Olisi paljon helpompaa kehitellä tulevaisuuden dystopioihin ja teknologian vaaroihin keskittyvä sarja, jossa jatkettaisiin samaa tarinaa esimerkiksi yhden kokonaisen kauden ajan.

Black Mirrorin tekijät eivät ole halunneet päätyä tällaiseen helppoon ratkaisuun, vaan jokaiselle jaksolle on luotu oma tarinansa. Se on tekijöille haaste: pitää keksiä jatkuvasti uusia teknologian kehitykseen liittyviä ideoita, joiden pohjalle voi rakentaa kokonaisen ahdistavan tarinan. Katsojana olen miettinyt, kauanko näitä ideoita voi keksiä.

Jo aiemmilla kausilla on ollut nähtävissä, että tietyt teemat ja ideat toistuvat eri jaksoissa vain uudenlaisilla sovelluksilla. Esimerkiksi peliteknologian kehitystä on käsitelty sekä kolmannella että neljännellä kaudella. Sosiaalisen median teknologian kehitys on puolestaan ollut esillä jossain muodossa jokaisella kaudella.

Silti tähän mennessä Black Mirroria katsoessa ei ole tullut ainakaan monesti sellaista oloa, että sarja toistaisi itseään. Nyt tuo tunne oli läsnä jokaista viidennen kauden jaksoa katsoessa.

Erityisesti tuo tunne tiivistyy viidennen kauden toisessa jaksossa Smithereens.Jakson lähtökohta on simppeli. Chris (Andrew Scott) toimii Hitcher-nimisen taksiapplikaation (vertaus Uberiin on päivänselvä) kuskina. Hän ei kuitenkaan aja ympäri Lontoota, vaan päivystää jostain syystä Smithereen-nimisen sosiaalisen median yrityksen pääkonttorin edessä. Smithereen on jonkinlainen Facebookin ja Twitterin välimuoto.

Yhtenä päivänä Chrisin kyytiin nousee Smithereenin työntekijä Jaden (Damson Idrishttps://www.hs.fi/haku/?query=damson idris), jonka Chris kidnappaa. Hän luulee aluksi saaneensa kyytiin Smithereenin ison pomon, mutta nopeasti käy ilmi, että Jaden onkin vain yrityksen harjoittelija. Tämä turhauttaa Chrisiä, joka alkaa avautua Jadenille siitä, miten kaikki ovat nykyisin koko ajan katse kiinni kännyköissään ja kuinka kaikki koko ajan selaavat Smithereeniä.

Samalla Chris pakottaa Jadenin toiseen autoon huppu päässä ja sanoo haluavansa puhua koko Smithereenin omistajalle Billy Bauerille (Topher Grace). Poliisit pääsevät nopeasti Chrisin perään, mutta aseistautunut Chris ilmoittaa tappavansa Jadenin, jos ei saa puhua Bauerille. Poliisit aloittavat oman pelastusoperaationsa samalla kun tieto kantautuu Smithereenin pääkonttorille, jossa aletaan selvittää Chrisin taustoja. Baueria itseään ei saada heti kiinni, koska hän on vetäytynyt sosiaalisen median ulottumattomiin hiljaisuuden retriittiin.

Jaksossa yritetään selvästi luoda mysteeriä. Miksi Chris on päivystänyt juuri Smithereenin toimiston edessä? Miksi hän on kaapannut Smithereenin työntekijän? Miksi hän haluaa epätoivoisesti puhua Smithereenin omistajalle? Ja ennen kaikkea: miksi hän vihaa älypuhelimia ja niiden käyttöä niin suuresti?

Ikävä kyllä mysteeri ei ole missään kohtaa kiinnostava – tai oikeastaan mysteeri ollenkaan.Jakso tarjoaa ei-kovin-hienovaraisia vihjeitä mysteerin ratkaisusta koko ajan niin, että tyhmempikin katsoja on tarjonnut ratkaisun mysteeriin jo kauan ennen kuin se paljastetaan katsojille.

Viimeistään ratkaisu on päivänselvä siinä vaiheessa, kun Chrisin taustoja selvittävät Smithereenin työntekijät saavat tietää, että Chrisin tyttöystävä on kuollut vuosia sitten. Sitä ennen Chris on ollut aktiivinen Smithereenin käyttäjä, mutta lopettanut käytön heti tyttöystävänsä kuoleman jälkeen.

Lopulta lähes tunnin kestänyt pohjustus saa huipennuksensa, kun Billy Bauer soittaa Chrisille ja Chris kertoo tälle tarinansa.

Hän on ollut addiktoituneena Smithereenin jatkuvaan käyttöön. Eräänä yönä hän on ajanut autolla tyttöystävänsä kanssa niin, että tämä on nukkunut vieressä. Chris ei ole kestänyt tylsyyttä, vaan hän on alkanut selata Smithereeniä puhelimellaan. Seurauksena on ollut kolari toisen auton kanssa. Chris on selvinnyt mutta hänen tyttöystävänsä ja toisen auton kuljettaja ovat kuolleet.

Tarinan opetus? Älä käytä kännykkää autoillessasi.

Tällaisenaan koko jakso tuntuu (erittäin tärkeästä sanomasta huolimatta) kuin tunnin mittaiselta valitusvideolta.Siis vähän kuin dramatisoidulta versiolta tästä Liikenneturvan ”Kun ajat, aja” -mainoksesta.

Toki Black Mirrorin Smithereens-jakso menee tematiikassaan paljon liikenneturvallisuutta syvemmälle.

Kerrottuaan tarinansa Chris jatkaa somepomolle avautumista ja kysyy, miksi Smithereensistä on pitänyt tehdä niin koukuttava, ettei sitä pysty olemaan vilkuilematta. Chrisin tarinasta liikuttunut Billy Bauer alkaa avautua Chrisille, kuinka hän itse ei tarkoittanut palveluaan alun perin tällaiseksi – siitä on vain tullut hallitsemattomasti sellainen.

”Se kehittyi vähitellen. Minulle sanottiin, Bill: pitää optimoida, pitää saada ihmiset mukaan. Lopulta se oli kuin crackpiippu. Joku helvetin kasino Vegasissa. Ja me teljettiin sen ovet. Sille on oma osasto. Sen duuni on muokata sitä niin. Heillä on dopamiinitavoitearvot, enkä voi sille mitään. Minä käynnistin, enkä voi pysäyttää sitä mitenkään”, Bauer selittää Chrisille.

Kuulostaako tutulta?Ei ihme. Sosiaalisen median koukuttavuudesta on puhuttu parin viime vuoden ajan tauotta. Eivätkä puhujat ole keitä tahansa, he ovat sosiaalisen median asiantuntijoita ja sosiaalisen median yritysten entisiä pomoja. Esimerkiksi Facebookin johtoon kuuluneen Chamath Palihapitiyanhttps://www.hs.fi/haku/?query=chamath palihapitiyan mukaan sosiaalisesta mediasta on tullut yhteiskuntaa rapauttava voimahttps://www.hs.fi/teknologia/art-2000005488580.html, jonka rakentamisessa mukana olemista hän katuu.

Piilaakson pioneeri Jason Lanierhttps://www.hs.fi/haku/?query=jason lanier puolestaan kirjoitti vuonna 2018 kirjan Ten Arguments For Deleting Your Social Media Accounts Right Now, jossa hän kutsuu Facebookin ja Googlen bisnesmallia käyttäytymisen muokkaamiseksi, mikä on paljon syvempää manipulaatiota kuin perinteinen mainostaminen. Kyse on ”addiktion algoritmistahttps://www.hs.fi/nyt/art-2000005864675.html”.

Black Mirror on siis uutuusjaksossaan ajan hermoilla, ja juuri se on ongelma.

Koko jakson ajan käydään täsmälleen samaa keskustelua, jota on jo pitkään käyty tosimaailmassa. Black Mirrorissa ei vain puhuta Facebookista ja Twitteristä vaan Smithereenistä ja Personasta. Ei ole Mark Zuckerbergiähttps://www.hs.fi/haku/?query=mark zuckerbergia tai Jack Dorseytahttps://www.hs.fi/haku/?query=jack dorseyta vaan Billy Bauer.

Muuten viesti on sama. Mitään uutta näkemystä sosiaalisen median ongelmista jakso ei onnistu esittämään. Ideat ovat loppuneet kesken. Jakso päättyy epäselvästi, ja sen on kaiketi tarkoitus herättää ajatuksia, mutta ikävä kyllä se ei onnistu siinä kovinkaan hyvin.

Ehkä jakso olisi toiminut paremmin, jos se olisi yleisen sosiaalisen median ongelmien pohdiskelun sijaan keskittynyt vain liikenneturvallisuuteen. Silloin sillä olisi ainakin ollut yksinkertainen opetus. Nyt käy lopulta niin, että opetus ei olekaan ”Kun ajat, aja”, vaan ”Mieti sosiaalisen median käyttöäsi”.

Kolmesta uudesta jaksosta Smithereens sijoittuu selvimmin nykyhetkeen, koska siinä ei nähdä mitään sellaisia teknologisia innovaatioita, joita ei ole jo olemassa.Kahdessa muussa jaksossa (Striking Vipers ja Rachel, Jack and Ashley Too) näitä keksintöjä on hieman enemmän. Striking Vipers keskittyy peleissä hyödynnettävään virtuaaliseen todellisuuteen, Rachel, Jack and Ashley Too puolestaan muun muassa ihmisten tietoisuuden siirtämiseen koneisiin ja siihen, miten alitajunnassamme olevia ajatuksia voi poimia esiin teknologian avulla.

Kaikkia näitä teemoja on käsitelty myös aiemmin Black Mirrorissa. Tulee jälleen olo, että mitään uutta ei ole enää oikeastaan keksitty, vaan samoja teemoja on yritetty pyöritellä vähän uudenlaiseksi tarinaksi.

Striking Vipers

on kokonaisuutena varsin yhdentekevä jakso, jonka perusidea on se, voivatko ystävykset Danny (

Anthony Mackiehttps://www.hs.fi/haku/?query=anthony mackie

) ja Karl (

Yahya Abdul-Mateen IIhttps://www.hs.fi/haku/?query=yahya abdul-mateen ii

) rakastua toisiinsa oikeasti, koska he päätyvät harrastamaan seksiä keskenään virtuaalimaailmassa ollessaan pelihahmojen vartaloissa. Tarinan suurin ongelma on, että se ei tunnu etenevän jakson aikana mihinkään.

Lopetuksessaankaan jakso ei oikeastaan tarjoa minkäänlaista näkemystä aiheeseen tai erityisempää ajattelun aihetta. Sitä paitsi Black Mirrorin historiassa on jo San Junipero, joka hyödyntää tarinassaan virtuaalitodellisuutta ja vaikeaa rakkautta paljon paremmin.

Kolmannen kauden paras jakso onkin lopulta

Rachel, Jack and Ashley Too

, jossa on yksittäisiä hauskoja huomioita erityisesti musiikkiteollisuudesta. Jakson kiinnostavuutta lisää se, että teinien rakastamaa pop-tähteä Ashley O:ta näyttelee tosielämän pop-tähti

Miley Cyrushttps://www.hs.fi/haku/?query=miley cyrus

.

Samoin kuin tosielämän Cyruksella myös Ashley O:lla on suuria ongelmia tähteytensä kanssa: hän haluaisi tehdä aivan toisenlaista musiikkia, mutta Ashley O:n täti hallitsee hänen elämäänsä pakottamalla hänet syömään lääkkeitä. Kun Ashley kieltäytyy syömästä lääkkeitä, hänen tätinsä tainnuttaa hänet koomaan ja alkaa kaivella Ashleyn alitajunnasta uusia kappaleita, jotka voidaan julkaista niin, että lavalla kappaleet esittää jättimäinen hologrammiversio Ashleysta.

Jakson suurin ongelma on, että se yrittää sanoa niin paljon, ettei se lopulta sano paljon mitään. Pelkkään musiikkibisnekseen keskittymisen sijaan tarinassa ovat mukana siskokset Rachel (Angourie Rice) ja Jack (Madison Davenporthttps://www.hs.fi/haku/?query=madison davenport). Rachel on valtava Ashley-fani ja saa syntymäpäivälahjakseen Ashley Too -robotin, joka pitää sisällään pienen palan oikean Ashleyn tietoisuutta.

Jaksossa risteävät musiikkiteollisuuden raadollisuus, fanikulttuurin ongelmat, teinityttöjen vaikeudet, robottiteknologia ja alitajunnan hyödyntäminen. Ideat eivät ole kovin uusia, ja esimerkiksi lopuksi yllätyksenä esitetty ajatus jättimäisestä Ashley-hologrammista ei tunnu kovin pysäyttävältä maailmassa, jossa kuollut rap-tähti Tupachttps://www.hs.fi/haku/?query=tupac on esiintynyt hologrammina keikalla jo vuosia sitten.

Black Mirrorin tekijät ilmoittivat Donald Trumpinhttps://www.hs.fi/haku/?query=donald trumpin presidentiksi valitsemisen jälkeen, että todellisuus on ottanut sarjan visiot kiinni.

Nyt jaksoissa alkaa näkyä juuri tämä ongelma: onko Black Mirrorilla meille vielä jotain uutta sanottavaa, kun maailma alkaa päivä päivältä näyttää enemmän siltä, mitä sarja on meille aiemmin povannut?

 

Read More